
Tomin kartanlukijan ura alkoi vuonna 1991, kuinkas muuten kuin kaverin kartturina. Kuski oli Toni Lindqvist ja auto komeasti N-ryhmän Lancia Delta HF Integrale. Tonin kanssa kurvailu kesti pari vuotta. Sen jälkeen Tomi nähtiin useiden eri kuljettajien kartturina, kunnes vuoden 1998 lopulla Esa Saarenpää kysyi Tomia kartturikseen seuraavan vuoden SM-sarjaan. Saarenpää ja Tuominen saavuttivat VW KitCar Golfilla pienen A-ryhmän SM-pronssia vuonna -99.
Vuosituhannen vaihteessa Tomi luki nuotteja pariin kertaan Jouko Puhakalle. Ensin yhdessä SM-rallissa ja sitten venäläistiimin edustajana Jyväskylän MM-rallissa. Loppuvuodesta heidän oli tarkoitus osallistua RAC-ralliin, mutta Puhakka putosi pari viikkoa ennen kisaa katolta ja mursi molemmat kätensä. Samana vuonna kokemusta tuli myös kahdesta Englannin mestaruussarjan osakilpailusta Jani Pirttisen kartturina.
Vuoden 2000 lopulla Sebastian Lindholm tarvitsi kartturia seuraavaksi kaudeksi ja pyysi Tomia tehtävään. Yhteistyö alkoi lupaavasti, kunnes kahden SM-rallin jälkeen Tomia pyydettiin selostamaan formula ykkösiä ja tie vei soralta asfaltin reunoille. Tomi palasi Bastin viereen vuoden 2003 ensimmäisessä kesäkisassa ja yhteistyö jatkui siitä eteenpäin vuoden 2007 lopppuun asti. Näiltä vuosilta saavutuksena on kaksi ison A-ryhmän SM-kultaa.
Vuoden 2007 lopulla Toni Gardemeister tarvitsi kartanlukijan "eläkkeelle" siirtyneen Jakke Honkasen tilalle ja pyysi Tomia tehtävään. Garde ja Tomi ajoivat Suzukin tehdastiimissä MM-sarjan vuonna 2008. Tiimi kuitenkin poistui kulissien takaisten erimielisyyksien takia sarjasta heti ensimmäisen kauden jälkeen.
Vuonna 2009 Tomin ja Tonin yhteistyö jatkui ja pari ajoi neljä kisaa neljällä eri automerkillä. Monte Carlo Fiatilla, San Marinossa alla oli Subaru, Meksikossa Mitsubishi ja Espanjan IRC-kisassa Opel. Monte Carlo päättyi keskeytykseen toiselta tilalta vain kaksi EK:ta ennen maalia.
2010 Ainoa yhteinen kilpailu Gardemeisterin kanssa oli Monte Carlo, joka päättyi viimeisenä aamuna keskeytykseen. Monten jälkeen Juha Salo soitti Tomille ja kysyi kartturiksi kesäkauden SM-ralleihin. Se yhteistyö tuotti kaksi kakkostilaa ja yhden voiton. Juha Salo voitti sillä kaudella SM-kultaa.
Vuonna 2011 Tomilla tuli kaksikymmentä vuotta täyteen kartanlukijan uraa. Sitä olikin hyvä juhlistaa Gardemeisterin kartanlukijana Monte Carlo -rallissa. Pari pääsi ensimmäistä kertaa kisan yhdessä läpi ja sijoitus oli kymmenes.
Vuosien varrelle mahtuu myös erilaisia kokeilua ratin takana. Tomi on osallistunut mm. Tunturi-Ralliin kolme kertaa kuljettajana, sekä ajanut yhden ratakisaviikonlopun kahdessa eri luokassa.
Tomi Tuominen "CV"
- 1991 - 1992 B- ja A-junioreissa Toni Lindqvistin kartanlukijana
- 1993 Kartanlukijana SM-sarjassa ja muissa kisoissa
- 1993 Saarenmaa rallin voitto Eija Jurvasen kartanlukijana, Ford Sierra Cosworth 4x4
- 1994 - 1997 satunnaisia kisoja useiden kuskien kanssa
- 1998 Esa Saarenpään kartturiksi kauden viimeiseen SM-ralliin
- 1999 SM-pronssia Esa Saarenpään kanssa, VW Golf KitCar
- 2000 Jouko Puhakan kanssa SM-rallissa ja Jyväskylässä, Jani Pirttisen kanssa Englannissa.
- 2000 Pienen a-ryhmän voitto Saarenmaalla Sampsa Junnilan kartanlukijana, Seat Ibiza 2.0 16v
- 2001 Sebastian Lindholmin kanssa kaksi ensimmäistä SM-rallia
- 2003 Sebastian Lindholmin kanssa SM-osakilpailuja
- 2004 Sebastian Lindholmin kanssa SM-kultaa, Peugeot 206 WRC
- 2005 Testejä Peugeot Sportille ja kaksi rallia Lindholmin kanssa, Peugeot 307 WRC
- 2006 Sebastian Lindholmin kanssa SM-kultaa, Peugeot 206 WRC
- 2006 MM-Sardinia 6. kuskina Kristian Sohlberg, Subaru Impreza WRC
- 2007 Kaksi rallia Toni Gardemeisterin kanssa ja MM-Wales Suzukin SX4:llä Lindholmin kanssa
- 2008 MM-sarja - Suzuki World Rally Team, kuskina Toni Gardemeister, Suzuki SX4 WRC
Lisätietoja:
-
Katso Tomi Tuomisen autourheiluhistoria kuvina